En koskaan unohda sitä. Oli joulunaika. Astuin pimeään huoneeseen, jossa talven pakkasessa kylmässä ja haisevassa tilassa istui alastomia lapsia. Maassa makasi humalassa oleva mummo.
Ikkunana oli aukko, jossa heilui muovinpalanen ja ikkunalaudalla kuiva kanankoipi. Sydämeni itki.
Tuosta joulusta on neljä vuotta. Tänään istun oman kodin lämmössä. Ihailen kauniita joulukoristeita ja lastemme koristelemaa joulukuusta. Kodissamme on sähköt ja tunnelmaa luo herkät joululaulut. En osaa sanoa miksi toisilla ihmisillä maailmassa on kaikki mitä ”täydelliseen” elämään tarvitaan. Miksi joillain ei ole oikeastaan mitään? Miksi joku lapsi saa kymmeniä joululahjoja pakattuina mitä hienoimpiin lahjapapereihin, kun toisella puolella maailmaa toinen lapsi ei ole koskaan edes kuullut joulusta tai haaveilee elämänsä ensimmäisestä lahjasta?
Olen nähnyt joulun rikkaudet ja sen köyhyyden. Olen ihastellut upeita joulukuusia eri maissa, mutta myös nähnyt koteja, joissa ei koskaan ole sellaista ollut. Olen nähnyt ja saanut kymmeniä joululahjoja, mutta myös jakanut maailman köyhille lapsille heidän elämänsä ensimmäisen joululahjan. Mitä enemmän ikää itselle tulee, sitä enemmän saamisen merkitys vähenee. Ajatuksiin ja tekoihin nousee aina vaan vahvemmin antamisen ilo. En itse tarvitse mitään. Omistan jo kaiken ja paljon enemmän. Omistan rakkaan perheen, saan olla terve ja nauttia elämästä. Olen myös kokenut yksinäisyyden, maannut sairaalavuoteilla ja pelännyt kohdata elämää. Siksi arvostan tätä hetkeä ja sitä, että saan jakaa elämääni muiden kanssa. Toivon, että sinä saat viettää sellaisen joulun, jossa koet olevasi arvostettu ja rakastettu. Voi olla, että se on täynnä sukulaisia ja hulinaa tai ehkä vietät sen omassa yksinäisyydessä. Tärkeintä on muistaa joulun todellinen sanoma, joka tuo lohdun, toivon ja ilon meille jokaiselle.
”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus Herra.”
Joulumiettein, Satu